Jarmo Nikku 60 vuotta ja Broadcast / Tavastia 111018
D.R.E.A.M.G.I.R.L.S / Tavastia 181018
Lac Belot / Temppeliaukion kirkko 191018
Marcelo / Think Corner 251018
Broadcast
Biisien välissä ja ennen aloitusta äärirentoa naapuripoika-asennetta spiikeissä ja olemuksissa.
Nikku yllätti spiikkaajana, se on yllättävän hankala laji.
Kertoi mm. että Elton Johnilta oli vuonna 1987 jäänyt Kööpenhamilaisesta Puk Recordings Studiosta singlen miksauksesta aikaa yli jonka Broadcast käytti koko Step on it -albumin äänityksiin ja miksaukseen.
Keikka oli hieno ja muusikkous tietenkin huipussaan. Hämmentävää kuulla tuollainen potpuri aika kaukaa (levyt julkaistu 1981, 1982, 1983, 1984, 1987 ja 1996) ja havahtua hyviin biiseihin joita jotain yksittäistä lukuunottamatta aika ei ole syönyt lainkaan.
Ajatonta musaa.
D.R.E.A.M.G.I.R.L.S
F, Yeboyah, Adikia, B.W.A., Nisa, Sofa.
Aikamme tärkeimpiä keikkoja.
En tule ikinä kutsumaan tätä ilmiöksi, tämä on evoluutiota.
Onneksi sain kokea tän fiiliksen ja tajuta paikan päällä miten isoista asioista puhutaan ihmisten henkilökohtaisella tasolla.
Vähän surullinen ja ajatteleva fiilis siitä että tämä oli kuitenkin vain yksi Tavastiallinen ihmisiä, vajaa tuhat. Itseni lisäksi en huomannut yhtään yli 40 vuotiasta miestä.
Ja kaikki ne sukupolvet naisia jotka olette saaneet kärsiä esirintamassa tässä urpouden ilmentymässä, teidän olisi pitänyt olla mestoilla nähdäksenne jatkumon ja toivon. Ja ennen kaikkea asenteen, ei enää.
Mun mielestä tässä ei ole kysymyksessä naiset vastaan miehet, tai nuoret naiset vastaan keski-ikäiset miehet, vaan vastakkain- asettelu on urpot vastaan ei urpot,
ihmiset jotka osaavat käyttäytyä vastaan moukat.
Nuo asiat eivät ikävä kyllä ole vain sukupuoli- eikä ikäkysymyksiä.
Samalla tiedostan kyllä että vanhemmat äijät ovat ne jotka yhtenä ryhmänä eniten sekoilevat tämän asian tiimoilta.
Ihan sama mitä mielessä liikkuu, kysymyksessä on käyttäytymisestä. Toivottavasti viimeistään tämän päivän kaksikymppisissä on enemmistö viisaampia keski-ikäisinä. Evolution.
Musan osalta tulee olemaan todella mielenkiintoista nähdä mitä näille artisteille tapahtuu esim. 5 ja 10 vuoden kuluessa.
Tämä liittyy artistin kaareen joita olen elämäni aikana saanut nähdä jo aika monta.
Vaihtoehtoja on karkeasti jaettuna 3; nousu isoon suosioon joka voi olla lyhytaikaista tai jäädä kestomenestykseksi, mahdollisuus jäädä alalle ammattilaiseksi joka elää musiikilla. Nämä kaksi ovat minun maailmassa täysin saman arvoisia. Musa on taidetta eikä tuloksen tekoa.
Kolmas vaihtoehto että musan tekeminen syystä tai toisesta hiipuu kokonaan tai jää harrastukseksi.
Tuon illan perusteella kaikki on mahdollista kaikkien kohdalla, aika näyttää.
Kaikki solistit hoitivat tilanteen tyylikkäästi ja vahvasti. En halua vertailla niitä keskenään enkä sen enempää tuoda esille mun fiiliksiä kenestä pidin eniten tai viitaten ylläolevaan kenelle tapahtuu tulevaisuudessa mitä.
Mutta jos on mahdollisuus nähdä ketä vaan näistä livenä, suosittelen, kaikille, etenkin sinulle yli 40 vuotias.
Evoluutio tuli jo, nouse pois sieltä vedenpaisumuksesta.
Keikka alkoi sillä kun Taika ja Liina soittivat nostatus-setin anthemeja ennen kuin solistit tulivat lavalle. Se oli vähän köpö pitkine feideineen ja eiku-fiiliksineen. Noinkin monen vuoden soittamisen jälkeen mun mielestä sen olisi voinut treenata niin että se oikeasti lentää ja toimii nostajana. Bless.
Lac Belot
Jos et ole vielä kuunnellut esikoista nimeltään Abracadabra, onnea sinulle.
Jos minulle tuli samasta levystä tulee mieleen, ei niinkään musasta vaan jostain fiiliksistä, country, vehreät vihreät mannut ehkä Irlannissa, piilopirtti maaseudulla, hidas liuku laskuvarjolla ja vanha tivoli, liikutaan niillä alueilla johon mun mielestä musiikin pitäisi pyrkiä; siellä missä kaikki ei ole niin tiedostettua ja kelattua vaan jostain syvemmältä kumpuavaa.
Tämä ei tarkoita että lopputulos olisi rönsyilevää, vaan sovituksia on ihan varmasti tehty pieteetillä ja tunne on että suunta on ollut koko ajan selvä, ts. yhtye on koko ajan tiennyt kenen näkemystä seurataan.
Lavalla oli keskipisteenä flyygeli (ei sijoitukseltaan mutta musassa keskellä) ja ympärillä 10 henkinen bändi jossa mm. jousikvartti ja kaksi rumpalia.
Hetkittäin bändi soitti aika lujaa, ja vaikka olisin itse voinut soittaa sitä hiljempaakin, koin että se kuului estetiikkaan ja oli näin ollen perusteltua.
Jännite säilyi ja se johtui vahvan biisimateriaalin lisäksi nimenomaan hienosta dynamiikan hallinasta joka enemmänkin keikkailleella bändillä voi unohtua kokonaan.
Jos on hyviä biisejä on helppo keksittyä olennaiseen.
En tiedä kuinka paljon bändi on soittanut livenä, mutta niin kuin kaikille hyville bändeille myös heille toivon aina vaan lisää keikkoja.
Tuskin voin malttaa kuulla mihin Jarno Takkumäki tulevaisuudessa musiikkinsa vie, en vaan Abracadabran ympärillä vaan sitä seuraavalla askeleella, ja sitä seuraavalla.
Marcelo
Serbialainen ajattelija, kirjailija ja kirjoittaja oli minulle uusi tuttavuus.
Kun esiintyjä käyttää kieltä jota en ymmärrä ollaan toisen tason kohtaamisessa.
Marcelolla oli lavalla konemies/kosketinsoittaja, viulisti ja sidekickinä sekä räppäävä ja ennen kaikkea laulava mimmi.
Musa ei ainakaan ollut hiphopia vaikka rap olikin keskeinen elementti. En tunne niin hyvin jugoslavialaista tai serbialaista perinnemusaa että voisin kertoa viulistin ja laulajan vaikutteista mutta ne eivät olleet ainakaan plokattu perinteisestä länsimaisesta urbaanista kulttuurista. Tähän lisättynä sulava, ehkä ei persoonallisin mutta hyvinkin osaava räppäri ja tuloksena oli vahvuutta.
Ei ole merkitystä ymmärränkö sanat jos esiintyjät ovat kokonaan musassaan eivätkä feikkaa mitään.
Tunnen mikä on totta.
Marcelon slogan on Rhymes of power, sounds of freedom, siltä se kuulosti ja tuntui.
ps. Think Corner Aleksanterinkadulla on hieno tila.