Parasta mun duunissa on että joka keikalla opin ja oivallan jotain uutta ja samalla joka keikalla teen asioita joita olen oppinut aivan alussa, usein Joke Linnamaalta. Joke juhli 50 vuotta dj:nä Bottalla dj-kavalkadin kera.
Joke, Börje, Black-Mike., Yuhis, Mikke Stenberg, Aku Alanko ja minä.
Olin vähän hermostunut mm. siksi että julisteessa luki ”Disco hittejä 1960 – 1980-luvuilta”.
Muistin kaa kun on vähän niin ja näin, ja hitti sana on joskus ollut aika vakava asia. Taustaksi voin kertoa että varsinkin nykyään alitajuntani kyllä hermoilee/valmistautuu ennen jokaista keikkaa, käytännössä siitä lähtien kun buukkaus on tehty.
Börjen alustuksen jälkeen aloitin jo kl. 20 neljänkymmenenviiden minuutin setin. Lämpö oli läsnä heti ja mun yllätyksekseni jorausta oli ekasta biisistä, en ole käynyt Night Fever goes Botta -illoissa aiemmin joten en tiennyt et näin se ilmeisesti aina menee, ihmiset tietävät miksi ovat mestoilla.
Avaukseni oli Alicia Bridges – I love the nightlife, siksi että se on hyvä biisi, ja ennen kaikkea siksi että se on ihan ekoja dj:nä ostettuja sinkkujani jota muistan, (kaksi muuta ovat La Belle Epoque – Black is black ja Lonnie Smith - Funk Reaction). Biisihän on täysin ajaton, soitin sitä esim. kesällä Groteskin terassilla sulavasti jonkun Mos Defin ja Kolumbialaisen elektron seassa. Tapojeni mukaan pääsin aika laajalle tuossakin ajassa, laitoina ehkä Meters – People say ja Youngblood Brass Band – Ain´t nobody.
Hienoa oli soittaa, kiitos.
__________________
Tampere Jazz Happening 2.11 ja 3.11 2018
Kun tajusin että keikkani loppuu Bottalla vähän ennen yhdeksää ja seuraava alkaa Tampereella kl. 24 buukkasin noin kuukautta aiemmin yhden frendin kuskiksi. Samalla viikolla hänelle tuli ylitsepääsemätön este ja torstaina sain Facen kautta uuden kuskin. Hänelle tuli perjantaina kolme tuntia ennen lähtöä este. Kaksi minuuttia myöhemmin tilanne oli korjattu. En ehtinyt edes hermostua, luotto oli jotenkin kohdallaan. Ehdin kyllä mielessäni miettiä paljonkohan taksi maksaa, eli takaportti oli myös auki. Kaikki hoituu. Kiitos teille kaikille kolmelle valmiudesta, kunnioitan ja arvostan.
Soitin ensin tunnin ja spiikkasin Ghost-Noten sisään. Tunnelma oli sen verran tiivis ja bändi fiiliksissä että ei mulle loppujen lopuksi jäänyt kuin tunti sovittua soittoa, soitin puolitoista. Perjantaina bändin jälkeen festariyleisöstä katos noin 90 prosenttia vartissa.
Tampereen Klubilla ovet aukeavat bändin jälkeen Tummien tuntien merkeissä joka tarkoittaa että mestoille tulee aika sekalainen yleisö usein joko nousuissa tai laskuissa. Aiemmista kokemuksista johtuen tämä jännitti eniten, mutta kaikki ”saako toivoa” tilanteet meni todella sulavasti ja vaikka ihmisiä ei ollut hirveästi saatiin kuitenkin aikaiseksi ihan hyvät tanssit ja tyylikäs, lähinnä mustiin pukeutunut gootti/uusromantiikka fiiliksiä minussa herättänyt ryhmä näytti peukaloa ja yhden mimmin kanssa jäi todella hyvä fiilis joka alkoi siitä kun soitin ihan lopuusa Funky Kingstonin ja Palefacen Onko kaikki toivo turhaa.
Vapaa siteeraus: ”Yleensä dj:t nuoleskelee perseitä jollain itsestään selvällä Shakiralla. En ole koskaan kuullut että soisi kantaanottava musa tälläisessä tilanteessa. Arvostan.” Kiitos samoin.
Lauantaina sama kuvio, bändinä Timo Lassy & Ricky-Tick Big Band Brass. Hyvin putosi bändi myös seisovalle yleisölle noin myöhään yöllä, ja jo alkuillasta aavistin että tänään on enemmän nousevaa jalkaa mestoilla ja tämä myös toteutui. Tummat tunnit -jengi oli tällä kertaa edellistä iltaa nuorempaa ja vaikka toiveet heilahtivat Nylon Beatistä Suomi räppiin kaikki pysyi näpeissä ja tanssit säilyivät suht raikkaina puoliviiteen saakka. Erityisen hienoa oli että molempina iltoina oli paikalla paikallisia, vähän nuoremman polven levysoittajia ja muusikoita joiden kanssa syntyi hyvät linkit.
Kaiken kaikkiaan en ole ihan varma kuinka hyvin myöhäiset aukioloajat sopivat Suomeen. Miten muuten jatkot ja seksi hoituu nykyään kun tullaan baarista ulos vasta aamulla? Muualla Euroopassa tuntuu jotenkin luonnollisemmalta kun jengi vetää pulveria ihan toisessa mittakaavassa.